keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Projektijuttuja

Keksittiin siis, että voisimme yrittää järjestää projektia Jolly Dragon-nimisen tapahtumayrityksen kanssa. Kävimme ensin pari kertaa "palaverissa" kyseisen yrityksen toimistolla, missä keskustelimme, minkälaista osaamista meillä olisi heille tarjota ja millaisille palveluille heillä olisi tarvetta. Kaikista kiinnostavimmaksi yrityksen toimialueista muodostui Toisella linjalla sijaitsevassa Café Mascotissa maanantaisin klo 19-21 järjestettävä kielikylpykahvila Café Lingua. 

Lisäksi Jolly Dragonilla on oma mobiilisivu, jonne he ovat kehittäneet erilaisista aihealueista kiinnostuneille ihmisille verkostoitumistarkoituksella erilaisia "klubeja" - myös Café Linguan kävijöille on tällainen, jonka sisältä löytyy eri kielille vielä lisäksi omia alakategorioitaan. Eli lyhyesti sanottuna kielikahvilasta kiinnostuneet kävijät voivat tämän avulla myös tapahtuman ulkopuolella keskustella ja sopia tapaamisia tämän sovelluksen avulla ja tutustua uusiin ihmsiin ja puhua heidän kanssaan kieliä jotka kiinnostavat! 

Sovimme siis alustavasti niin, että projektimme sisältäisi Café Mascotissa vieraiden opastamista ja muuta toimintaa, mobiilisovelluksen promoamista kävijöille sekä Mascotin / Café Linguan promoamista siitä vielä tietämättömille esim. PopUpin tilojen läheisyydessä Kampissa.

Maanantaina 27.2 kävimme illalla tutustumassa Café Linguan toimintaan ja kokeilimme myös vieraiden vastaanottamista ja opastamista paikan päällä.

(kesken)

torstai 16. helmikuuta 2017

Avajaiset!

Torstaina 9.2 järjestimme PopUp Collegen viralliset avajaiset, jolloin vierailemassa kävi monia opetusalan ammattilaisia, esiintyjä Reino Nordin sekä osa opiskelijoista esitti myös oman itsetehdyn biisinsä. Avajaisia varten olin mm. mukana suunnittelemassa sähköpostikutsujen tekstejä.

PopUp Collegen avajaiskoristelut ulkoapäin katsottuna.

Vierailijoita.
Itse tekemäni "koristelu" ja tervetuliaistekstit ovessa.

Opiskelijoita toivottamassa vieraitamme tervetulleeksi.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ensimmäinen viikko

Ensimmäisinä päivinä ideoitiin sitä, millaisia projekteja tullaan tämän 2 kuukauden aikana toteuttamaan. Itse olen mukana kahvilaprojektin toteuttamisessa, missä teemme yhteistyötä jonkin kahvilan kanssa siten, että jaamme esim. heidän tuotteistaan näytteitä ja täten promoamme heitä.

Avajaisia varten toteutin sähköpostikutsuihin tulevan kutsutekstin. Viesti teksteineen lähti mm. monille opetusalan ammattilaisille, opettajille yms. joilla olisi mahdollisesti kiinnostusta PopUpin kaltaiseen konseptiin tutustumiseen.

Teimme myös pienessä ryhmässä "yritysesitelmät" Espresso Housesta ja Jungle Juice Barista, missä kerroimme mm. yritysten liikeideasta, erityispiirteistä ja siitä, miten erottuvat kilpailijoistaan. Tällaista tiedonhakua yrityksistä on siis tarkoitus oppia hyödyntämään myös siinä, kun otamme yhteyttä yrityksiin ja yritämme saada yhteistyömahdollisuuksia heidän kanssaan - on paljon vakuuttavampaa, kun tietää yrityksestä jo jotain.